Meripelastusseura uutiset

Meripelastajat jälleen vaihtoon

24.9.2015

Yhteensä yhdeksän Euroopan maata valmistautuu parhaillaan lähettämään ja vastaanottamaan meripelastajavaihto-oppilaita IMRF vaihtoviikolle. Jo neljättä kertaa toteutettava vaihtoviikko käynnistyy kuluvan viikon lauantaina 26.9. ja jatkuu aina seuraavan viikon lauantaihin 3.10. saakka.

Vaihtoviikon tavoitteena on meripelastukseen liittyvän tiedon, taidon ja osaamisen jakaminen osallistujien kesken sekä osallistujien välityksellä edelleen osallistuviin maihin. Ohjelmaan kuuluvat maat ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Viro, Saksa, Hollanti, Englanti ja Ranska. Varsinaisten projektimaiden lisäksi yksittäisiä vaihto-oppilaita mukaan vaihtoviikolle lähettää myös Portugali, Irlanti, Kreikka, Kanada ja Venäjä.

Suomesta matkaan lähtee yhteensä seitsemän vapaaehtoista: Kari Rautaharju Jyväskylästä Saksaan, Olli Koponen Helsingistä Islantiin, Teemu Uusi-Esko Turusta Norjaan, Tommi Kilpeläinen Jämsästä Ruotsiin, Janne Linnasaari Porkkalasta Ranskaan, Mikko Pätäri Helsingistä Englantiin ja Matti Pouhakka Helsingistä Hollantiin.

Suomeen saadaan vaihtoviikoksi vieraita Tanskasta, Hollannista, Islannista, Norjasta, Englannista, Saksasta ja Kreikasta. Suomessa vieraiden isännöinnistä vastaa Seuran toimistolta Joonas Lahelma sekä iso joukko vapaaehtoisia niin koko viikon osalta kuin lyhyemmän ajan osalta yhdistysvierailuiden aikana. Vieraat tutustuvat mm. Espoon, Helsingin, Meripelastusasema 1:den ja Tampereen aseman miehistöihin ja toimintaan. Lisäksi vieraat pääsevät tutustumaan moniin yhteistyötahoihimme kuten Rajavartiolaitokseen ja Meriturvaan. Osa viikosta vietetään myös Seuran toimintakeskuksessa Bågaskärissä.

Viikon tapahtumia voit seurata Facebookista avoimesta SMPS koulutusvaihtoryhmästä.

Tekninen toteutus: W3 Group