Meripelastusseura uutiset

Meripelastajat testaavat taitojaan Tampereella lauantaina

26.8.2014

Meripelastusseuran 29. valtakunnalliset meripelastustaitokilpailut kokoavat Tampereen Koskipuistoon lauantaina 30. elokuuta meripelastajien parhaimmiston eri puolilta Suomea. Aikuisten kilpailujen lisäksi samaa aikaa pidetään myös nuorten omat meripelastustaitokisat. Yleisö on tervetullutta seuraamaan kilpailuja.

30 joukkueesta 20 edustaa Meripelastusseuran jäsenyhdistyksiä, kuusi pelastusalan viranomaisia ja kolme muita pelastusalan toimijoita. Lisäksi mukana on Viron vapaaehtoisten meripelastajien joukkue. Nuorten kilpailuun osallistuu viisi joukkuetta. Kaikki joukkueet ovat kolmihenkisiä.

Kilpailuissa arvioitavina ovat tiedot ja taidot, jotka ovat keskeisiä silloin, kun vesillä pelastetaan ja autetaan ihmisiä. Tarkoituksena on lisätä miehistöjen pelastustaitoja, oppimishalua ja motivaatiota sekä verrata pelastustoimen eri toimijoiden tasoa keskenään. Jo vuodesta 1986 lähtien järjestetty kilpailu on meripelastusalan merkittävin vuotuinen tapahtuma ja toimii myös meripelastajien yhteishengen kohottajana.

Kilpailuradan muodostavat lähtö, kuusi rastia ja maali. Rastien teemat ovat ensiapu, merenkulku (navigointi), viestiliikenne, vedenvarasta nostaminen, merimiestaito sekä ajankohtainen meripelastustehtävä. Koska ihmishenkien pelastamisessa nopean ja virheettömän suorituksen merkitys on suuri, ratkaistaan paremmuus antamalla virhepisteitä sekä mittaamalla radan suoritusaika. Kilpailuissa painotetaan myös paineensietokykyä haastavissa tilanteissa.

Kilpailussa on kaksi osiota, yleisörasti ja neljän rastin pikataival, missä mitataan myös kokonaisaikaa. Tapahtuma järjestetään keskellä Tamperetta Koskipuistossa ja sitä voi tulla seuraamaan klo 9 alkaen. Yleisörasti on Koskipuistossa ja pikataipaleen rastit Tammerkosken liepeillä. Myös pikataipaleen rasteja voi mennä halutessaan seuraamaan. Kilpailualueen kartat ovat saatavilla Koskipuistossa.

Ensimmäinen joukkue lähtee radalle klo 9 ja kilpailu päättyy noin klo 16, kun viimeinen joukkue on saapunut maaliin. Kilpailun etenemistä voi seurata myös netin reaaliaikaisesta tulospalvelusta, www.meripelastus.fi/tulospalvelu. Tulospalvelu avautuu kilpailupäivän aamuna klo 8.30, ja voittajat julkistetaan klo 18 mennessä. Tampereen kisojen omat sivut löytyvät osoitteesta meripelastuspirkanmaa.fi.

Meripelastustaitokilpailut pidetään vuorovuosin rannikolla ja sisävesillä. Tämän vuoden kisojen järjestämisestä vastaa SMPS Pirkanmaa ry.

Nuorten omat meripelastustaitokilpailut

Noin kymmenessä Meripelastusseuran paikallisyhdistyksessä järjestetään toimintaa myös nuorille. Nuorisotoiminnan tavoitteena on tarjota nuorille mielekästä ja haastavaa toimintaa meripelastusaatteen ja turvallisen vesillä liikkumisen parissa, ja se on tarkoitettu 9-15 –vuotiaille. Koulutusaiheita ovat ensiapu, uinti ja hengenpelastus, merenkulku, merimiestaidot, meripelastus, paloturvallisuus sekä ryhmätyö- ja vuorovaikutustaidot. Nuorisotoimintaan osallistuttuaan nuori voi siirtyä 16-vuotiaana suoraan meripelastusalukselle harjoittelijaksi.

Nuorten omat meripelastustaitokilpailut on aiemmin järjestetty Bågaskärin toimintakeskuksessa heinä-elokuun vaihteessa. Tänä vuonna kisat pidetään ensimmäistä kertaa aikuisten kilpailujen yhteydessä. Nuoret kilpailevat osin samalla radalla aikuisten kanssa ja Koskipuistossa onnistuu myös nuorten kilpailujen seuraaminen.

SMPS Pirkanmaa

SMPS Pirkanmaa on Suomen Meripelastusseuran jäsenyhdistys, joka ylläpitää Pirkanmaan alueella kahta pelastusasemaa: Tampereelle ja Valkeakoskella. Asemilla on yhteensä viisi pelastusalusta, joiden hälytysmiehistöt päivystävät veneilykauden aikana ympäri vuorokauden. Kuluvalla kaudella yhdistyksen yksiköt ovat tähän mennessä suorittaneet yhteensä 79 pelastus- ja avustustehtävää. Koko maassa Meripelastusseuran vapaaehtoiset ovat hoitaneet 1294 tehtävää, joissa apua on saanut 3680 ihmistä. Kausi jatkuu jäiden tuloon saakka.

Tekninen toteutus: W3 Group