Meripelastusseura uutiset

Pelastusristeilijä Jenny Wihuri meripelastusharjoitukseen Tanskaan

29.4.2014

Suomen Meripelastusseuran koululaiva, pelastusristeilijä Jenny Wihuri osallistuu kansainväliseen Baltic SAREX (Search and Rescue Exercise) 14 –meripelastusharjoitukseen Bornholmin edustalla Tanskassa 5.-9. toukokuuta. Alus lähtee matkaan Helsingin Eteläsatamasta perjantai-aamuna 2.5.

Järjestyksessä 19. SAREX-harjoituksen järjestää Tanskan laivasto. Itämeren alueen suurimmassa meripelastusharjoituksessa ovat mukana kaikki Itämeren maat ja siihen osallistuu yhteensä yli kolmekymmentä pinta-alusta ja kymmenkunta ilma-alusta. Harjoituksessa on ensimmäistä kertaa mukana myös miehittämättömiä lentokoneita, joita testataan meripelastustoiminnassa. Meripelastusseuran koululaivan lisäksi Suomesta harjoitukseen lähtevät Rajavartiolaitoksen vartiolaiva ja meripelastushelikopteri. Jenny Wihurille kyseessä on jo kahdeksas SAREX-harjoitus.

Harjoituksen teemoja ovat kansainvälinen yhteistyö meripelastustoiminnassa, käytännön etsintä- ja pelastustoiminnan, viestiliikenteen ja merimiestaitojen harjoittelu sekä pinta- ja ilma-alusten yhteistoiminnan koordinoiminen. Harjoitukseen kuuluu luentoja sekä eritasoisia yksikkö- ja ryhmäharjoituksia, ja se huipentuu kaikkien yksiköiden yhteiseen suuronnettomuusharjoitukseen. Tänä vuonna harjoituksessa on ensi kertaa myös MIRG-ryhmiä (Maritime Incident Response Group), jotka ovat erikoistuneet laivojen matkustajien ja miehistön nopeaan evakuoimiseen ja tulipalon sammuttamiseen.

Jenny Wihurin koulutuspurjehduksen miehistö koostuu vapaaehtoisista meripelastajista, joita on mukana aluksen oman miehistön lisäksi myös muista Meripelastusseuran jäsenyhdistyksistä eri puolilta maata. Lisäksi mukana on ensimmäistä kertaa Viron vapaaehtoisen meripelastusjärjestön edustaja. Aluksen päällikkönä ja matkanjohtajana toimii Tuomas Kalanti.

Meripelastusseuran osallistumisen tarkoituksena on tarjota suomalaisille vapaaehtoisille tilaisuus harjoitella meripelastusta kansainvälisessä seurassa sekä parantaa pelastusteknisiä- ja merenkulullisia taitojaan. Lisäksi tavoitteena on kehittää yhteistyötä muiden Itämeren maiden meripelastajien kanssa.

Koululaivan matkaa ja harjoituksen kulkua voi seurata matkapäiväkirjasta Meripelastusseuran nettisivuilla www.meripelastus.fi. Kotiin Jenny Wihuri palaa sunnuntaina 11.5.

Jenny Wihurin miehistö SAREXissa

Tuomas Kalanti, Meripelastusasema 1
Pekka Lappalainen, Meripelastusasema 1
Marjo Vaha, Meripelastusasema 1
Pertti Herva, Meripelastusasema 1
Pentti Ruuth, Keuruu
Tero Heinonen, Oulu
Kari Rautaharju, Jyväskylä
Mikko Hirvonen, Korpilahti
Tero Hakulinen, Joensuu
Olli Koponen, Helsinki
Lauri Nuuttila, Lahti
Eimar Täht, Viro
 

Tekninen toteutus: W3 Group